Tutustu lainojen yhdistämiseen ja toteuta kirjaunelmasi

Kirjailijan työ on usein alussa perin yksinäistä omassa kirjailijan sopessa puurtamista. Kirjailijan uran aloittaminen voi olla myös taloudellisesti haastavaa aikaa, sillä päivät menevät helposti kirjaprojektin parissa eikä projekti vielä tuota mitään. Epävarmuutta on pakko oppia sietämään, sillä projektin onnistumista on vaikea ennustaa etukäteen. Tällaisessa tilanteessa aloittelevalle kirjailijalle saattaa helposti kertyä useita erillisiä lainoja ja pikkuhiljaa lainojen takaisinmaksueristä saattaa olla vaikeaa selviytyä. Tällöin kannattaa tutustua lainojen yhdistämiseen, sillä yksi kilpailutettu yhdistelylaina voi säästää aloittevan kirjailijan aikaa ja rahaa! Säästynyt aika ja raha voi olla jopa niin merkittävä, että se voi auttaa kirjailijaa toteuttamaan vihdoinkin kirjaunelmansa!

Missä voin tutustua lainojen yhdistämiseen?

Kirjoittaja, tutustu lainojen yhdistämiseen yhdista-lainat.fi-sivustolla! Tälle sivustolle on koottu selkeä pähkinänkuorimainen tietopaketti lainojen yhdistämisestä ja siitä, miksi lainat kannattaa yhdistää. Sivusto esittelee myös tähän palveluun erikoistuneita sivustoja, kuten Sortterin, Ferratum moneyn, Credit Starin ja Rahalaitoksen. Voit tutustua sivuston kautta jo muutamalla silmäyksellä pintapuolisesti näihin palveluihin ja valita niistä sinulle sopivimman vaihtoehdon. Siirryttyäsi valitsemasi palvelun sivustolle voit aloittaa lainojesi yhdistämisen nopeasti ja näppärästi pienellä vaivalla vain muutamassa minuutissa.

Miten toteuttaa kirjaunelmat helposti?

Kustannussopimuksen saaminen omalle ensikirjalle voi olla haastavaa eikä kustannussopimusta aina edes irtoa, vaikka tarina olisi omasta mielestäsi erinomainen ja ansaitsisi tulla luetuksi. Tällöin kannattaa harkita oman tarinan julkaisemista e-kirjana. E-kirjan julkaiseminen on helppoa ja nopeaa eikä maksa paljon. Modernit e-kirjat ja niiden julkaisupalvelut madaltavatkin reippaasti kynnystä julkaista oma ensiteos! Voit hyödyntää nettiä myös kirjasi markkinoinnissa, kun varmistat, että kirjasi näkyy somessa tai vaikkapa suosituissa blogeissa. Halutessasi voit itsekin kirjoittaa blogia kirjailijan urasta ja uudesta kirjastasi. Kerro vaikkapa siitä, kuinka sait idean tarinaasi ja millaisia vaiheita tarinan luomiseen on liittynyt. Ehkäpä sinulla on myös jaettavana vinkkejä muillekin kirjailijoille, jotka haluavat julkaista omat tarinansa.

Voit myös yrittää hakea apurahaa kirjaprojektiisi. Esimerkiksi Kansan Sivistysrahasto jakaa apurahoja mielenkiintoisille projekteille. Aloittelevan kirjailijan kannattaakin tutustua Kansan Sivistysrahaston apurahoihin ja niiden hakuaikoihin. Apuraha on hyvä taloudellinen tuki etenkin aloittelevalle kirjailijalle, jonka teos ei vielä tuota rahaa, mutta jolla menee suuri osa päivästä oman kirjaprojektin parissa. Joissakin tapauksissa kirjailijan on mahdollista jopa saada käyttöönsä kirjailijan residenssejä, joissa hän voi rauhassa keskittyä kirjoittamisprosessiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

dotmag