
GNP Energy – pieni sähköfirma haastaa isommat kilpailijansa
Sähkölaskua voi pienentää monin tavoin. Tässä postauksessa perehdytään ensin erilaisiin tapoihin säästää sähköä ja sitten kerrotaan, miten sähköntoimittajan voi halutessaan vaihtaa. Tutkitaan, myös mikä tämä sähköfirma GNP Energy oikein on miehiään.
Omien kulutustottumusten tarkkailemisella ja muuttamisella voi saada aikaan suuriakin säästöjä. Aloitetaan perusasioista sähkönsäästämissä: suihkussa ei kannata lotrata. Vuotuisesta lämpölaskusta noin neljäsosa menee veden lämmitykseen.
Sähkönsäästämisen perusteet
Sähkönkulutukseltaan suurimpia sähkölaitteita ovat kylmälaitteet, valaisimet ja elektroniikka. Tarkista, että kylmälaitteiden lämpötilat on säädetty ohjeiden mukaan. On aivan turhaa pitää niitä liian kylmällä. Laitteiden sijoituspaikallakin on väliä. Kylmälaitteen sähkönkulutus voi kasvaa reilustikin, jos se sijaitsee uunin vieressä tai lähellä lämpöpatteria/ikkunaa. Muista myös imuroida kylmälaitteiden ympäristö – myös niiden takaa – säännöllisesti, sillä sekin säästää sähköä.
Sähkölaskua voi pienentää helposti vaihtamalla kaikkiin valaisimiin mahdollisimman energiatehokkaat lamput. Käytä LED-, energiansäästö- ja loistelamppuja.
Tietokoneista, televisioista ja muista vastaavista laitteista kannattaa sulkea virta, kun niitä ei käytetä. Sähkönkulutuksen sekä myös paloturvallisuudenkin vuoksi kannattaisi hankkia jakaja, jonka avulla kaikista elektroniikkalaitteista saa virran pois päältä kerralla. Suosi myös energiatehokkaita laitteita. Energiatehokkuusluokat ovat A-G ja paras luokka on A++.
Huonelämpötilaan on myös syytä kiinnittää huomiota. Jo asteen pudotus lämpötilassa tietää selvää säästöä sähkölaskussa. Myös lattialämmityksen suhteen kannattaa olla säästeliäs. Villasukat jalkaan ja lämmöt pienemmälle!
Entä oletko ajatellut, miten peset pyykkisi? Mikäli peset pyykkisi 40 asteessa 60 asteen sijasta, sähkönkulutus puolittuu. Mikäli sitten peset pyykkisi 85-95 asteisessa vedessä 60 asteen sijasta, myös sähkönkulutus kaksinkertaistuu. Eikä oikeastaan ole edes syytä pestä mitään yli 60 asteen lämmössä, se on aivan riittävä lämpötila esimerkiksi lakanapyykille.
Sähkön markkinahinnan muodostuminen
Sitten päästään tarkastelemaan vähän sähkömarkkinoita. Jotta sähkön hinta pysyisi kohtuullisena olisi tärkeää, että markkinat olisivat mahdollisimman kilpailulliset. Valveutunut kuluttaja kilpailuttaakin sähkösopimuksensa ja suosii pienempiä sähköyrityksiä, jotta markkinoilla säilyisi kilpailua, joka pitäisi hinnatkin kurissa.
Sähkön hinta nimittäin perustuu kysynnän ja tarjonnan tasapainoon. Sähkön hinta on usein vakioitu kuluttajalle ja sähkön todellinen, hyvin nopeasti vaihtuva hinta koskee ainoastaan sähköpörssin toimijoita.
Suurin vaikutus hinnanmuodostumiseen Pohjoismaissa on Nord Pool -sähköpörssillä. Normaalina vesivuotena Pohjoismaissa on tarpeeksi tuotantokapasiteettia sähkön kysynnän kattamiseen. Toisinaan joudutaan kuitenkin ottamaan kivihiiltä, öljyä ja maakaasua. Kun näitä käytetään sähköntuotantoon, seuraa sähkön hinnan nouseminen, sillä niitten tuotantokapasiteetti on kalliimpi.
Mikä ihmeen GNP Energy
GNP Energy on yksi suuryritysten haastajista ja heidän Suomen yksikkönsä sijaitsee Vantaalla. Tarkastelllaanpa, mitä muuta tietoa löytyy tästä pienestä sähköfirmasta. Ainakin heistä löytyy englanniksi tietoa osoitteessa medium.com/@gnp.energy1234. Siellä he tähdentävät olevansa juurikin isompien sähköyritysten haastaja. GNP Energy näyttää myös olevan yksityisomistuksessa ilman valtion sotkeutumista asiaan. Hinnatkin vaikuttavat kilpailukykyisiltä.
Tutkitaanpa kuitenkin vielä vähän lisää tämän yrityksen taustoja somen puolelta. Heiltä näyttää löytyvän Pinterest-tili osoitteesta pinterest.dk/gnpenergy. Sieltä löytyy hienoja kuvia ja väittävät toimittavansa monien maiden halvinta sähköä. Ei paha ollenkaan, miksipä ei tätä laittaisi kokeiluun. Eihän siinä ole mitään menetettävääkään.
Sähköntoimittajan vaihtaminen
Kuluttaja voi säästää selvää rahaa kilpailuttamalla sähköntoimittajan. Sähkön kilpailuttaminen ja sähköntoimittajan vaihtaminen onkin yllättävän helppoa. Kuluttajan täytyy vain ottaa yhteyttä valitsemaansa toimittajaan ja tehdä heidän kanssaan sopimus. Kuluttajan valitsema, uusi sähköyhtiö irtisanoo sopimuksen vanhalta toimittajalta eikä jakeluun tule edes katkosta. Itse ei siis joudu olemaan yhteydessä vanhaan sähköfirmaan vaan joku muu tekee sen puolestasi. Sähköntoimittajan vaihto on helppoa, nopeaa ja säästöt voivat olla merkittäviä. Miksi et siis tekisi sitä jo tänään?