E-kirja madaltaa kynnystä oman kirjan julkaisuun

Ennen vanhaan oli melko vaikeaa saada omaa tarinaa julkaistua ja monet tarinat hautautuivatkin pöytälaatikkojen uumeniin. Nykyään julkaisutoiminta on muuttunut e-kirjojen myötä niin, että kynnys julkaista oma kirja on huomattavasti aiempaa matalampi. Kuinka e-kirjan julkaiseminen sitten onnistuu ja voiko siihen ihan oikeasti ryhtyä kuka tahansa?

Kuinka päästä alkuun?

Myös e-kirjan kirjoittaminen vaatii raakaa kirjoitustyötä ja reippaasti aikaa. Tyhjästä e-kirjakaan ei siis synny, vaikka sen julkaiseminen onkin yleensä huomattavasti perinteisen kirjan julkaisemista helpompaa. E-kirjan julkaisun ensimmäinen askel onkin sen kirjoittaminen. Vasta tämän jälkeen kirjaa päästään myymään ja markkinoimaan, mutta onneksi myös kirjan myynti ja markkinointi onnistuu näppärästi netin kautta.

Kirjan kirjoittamisessa voi käyttää hyväksi toteamaansa työkalua, kuten Google Docsia, joka on erityisen näppärä, koska sitä voi käyttää myös selaimessa. Selaimen kautta sinun on halutessasi mahdollista pyytää muita antamaan kirjastasi palautetta ja siihen on helppo tehdä muokkauksia. Kirjan taittamisen voi jättää ammattitaittajan tehtäväksi tai kirjan voi taittaa itse maksuttomalla iBooks Author -sovelluksella.

Valmiin kirjan voi myydä PDF-versiona esimerkiksi Campwire-alustalla, jota monet pitävät erittäin yksinkertaisena alustana myydä omia e-kirjoja. Ladattuasi kirjan järjestelmään, pääset avaamaan parilla klikkauksella myös maksujärjestelmän. Saat myös Osta-napin omalle myyntisivullesi. Kun kirjasta kiinnostunut asiakas ostaa e-kirjan Osta-nappia painamalla, kirja toimitetaan hänelle automaattisesti. Sinun ei siis itse tarvitse toimitella kirjoja kenellekään, vaan myyntiprosessi hoituu automaattisesti, kun järjestelmä on saatu luotua.

E-kirjan myyntisivu

Jotta E-kirjasi myynti sujuisi jouhevasti, kannattaa kirjalle perustaa oma myyntisivu, jonne sitten sijoitetaan jo aiemmin mainittu Osta-nappi. Myyntisivu voi olla esimerkiksi oman blogisi yksi sivu tai vaikkapa e-kirjan oma verkkosivu. Kirjaa voi markkinoida esimerkiksi omassa blogissa tai toisten blogeissa vieraskirjoittajana. E-kirjan avulla voi ansaita myös passiivista tuloa. Tässä kohtaa hyvä uutinen on se, että suomalaiset e-kirjat myyvät hyvin! Jo muutaman kirjan päivämyynnillä voit päästä kivoihin passiivisiin tuloihin. Alkuun pääsemiseksi täytyy toki tehdä melko paljon työtä, jotta kirjan saa kirjoitettua, mutta kun kirja on valmis, täytyy tämä työ tehdä ainoastaan kerran.

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

dotmag