Suomalainen kustantamotoiminta

 

Kirjakustantajan tehtävänä on tukea kirjailijaa työssään, antaa palautetta työn edetessä ja sparrata häntä parhaaseen lopputulokseen. Kustantaja antaa aikatauluraamit teoksen tuottajan työlle ja huolehtii lopputuotteen markkinoille saattamisesta, sekä tuotteen markkinoinnista ja tiedottamisesta.

Kustantamot tuottavat kuluttajien silmien eteen eri lajityyppien kirjoja, kuten oppimateriaalia, sanomalehtiä, aikakausilehtiä ja sarjakuvia. Jokainen kustantamo on erikoistunut omaan genreensä ja edustaa erityyppisiä taiteilijoita, kirjoittajia ja tuotosten tekijöitä omassa sarjassaan. Toisinaan myös kuulee tapauksista, joissa esimerkiksi kirjailija tai musiikkiartisti on vaihtanut kustantajaa kengät kiukkuisesti kopisten – aina yhteistyö tai yhteistyökumppanivaihdokset eivät toteudu ilman kitkaa.

Kustantajan vastuu

Tunnetuimpien suomalaisten painotuotteiden kustantajien joukkoon kuuluvat esimerkiksi Tammi, WSOY, Teos ja Otava. Nykyään nämäkään kustantamot eivät enää keskity ainoastaan painotuotteiden valmistukseen, vaan heidän tuotevalikoimaansa kuuluu myös erilaisia digitaalisia versioita painetuista materiaaleista.

Moni kirja on nykyään saatavilla myös e-kirjana luettavaksi erilaisilla tablettilaitteilla ja äänikirjoja tuotetaan suosituimmista kirjoista myyntiin eri kanavien kautta. Kustantaja kantaa aina tuotoksen taloudellisen riskin ja tekijälle maksetaan palkkio sovitun maksutavan mukaan, joko kertakorvauksena tai osuutena teoksen myynnistä.

İstanbul, Turkey - January 16, 2016: Apple iPad Mini displaying iBooks application. The iPad, produced by Apple Computer, Inc.

Musiikkikustantamot toimivat hieman eri tavalla ja saavat tuottonsa teostokorvausten muodossa. Muusikon kanssa neuvotellaan aina tekijänoikeuksista ennen äänitteiden julkaisua, ja musiikin kustantamon harteilla on itse musiikkiteoksen levitys. Suomessa kaikki musiikkikustantamot ovat Teoston eli Säveltäjien Tekijänoikeustoimiston jäseniä. Musiikkikustantamot toimivat yhdessä levy-yhtiön ja tuotantoyhtiöiden kanssa yhteistyössä.

Omakustanteet nouseva trendi

Kirjailijan tai musiikintekijän on mahdollista julkaista teoksensa myös ilman kustantajaa. Tällöin teoksen julkistamisessa ei ole mukana ulkopuolisia osallistujia tai tuottajia ja teos on tekijän itsensä kustantama teos eli omakustanne.

Kirjan omakustanneteoksen painokuluista ja markkinointikuluista vastaa tällöin kirjan kirjoittaja, ja kirjailija voi myös myydä teosta tässä tapauksessa itse suoraan lukijoilleen vaikka oman nettisivustonsa kautta. Omakustannemusiikin jakelu on nykyään melko helppoa, sillä verkko tarjoaa monia musiikkipalveluita, joiden kautta kappaleet saa kuuntelijoille erittäin kätevästi. Nykyisistä laulajista ja lauluntekijöistä on löydetty levy-yhtiöiden listoille nimekkäitä tekijöitä tällaisten kanavien kautta, ja suuret yhtiöt pitävätkin silmällä eri indie-tyyppisiä eli omakustanteisia palveluita juuri uusia tähtiä etsien.

Suurimmaksi osaksi eri kustantajien toimipaikat keskittyvät Suomessa pääkaupunkiseudulle, mutta esimerkiksi kirjojen ja lehtien painopaikat sijaitsevat ympäri maata, ja osa tuotteista saatetaan myös tuottaa ulkomailla kustannussyistä. Kotimainen kirjallisuus ja musiikkiteollisuus ovat edelleen voimissaan, vaikka tämänkin alan murroksesta on puhuttu jo pitkään. Kuluttajat haluavat edelleen kuluttaa erilaisia teoksia, mutta kustantajien tulee olla mukana muuttuvassa maailmassa ja saada teokset laajasti jakeluun erilaisten uusienkin kanavien kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *