Okategoriserade

GNP Energy – pieni sähköfirma haastaa isommat kilpailijansa

Sähkölaskua voi pienentää monin tavoin. Tässä postauksessa perehdytään ensin erilaisiin tapoihin säästää sähköä ja sitten kerrotaan, miten sähköntoimittajan voi
Okategoriserade

Ohjeita kustannussopimuksen tekemiseen

Oletko kirjoittanut kirjan, löytänyt itsellesi kustantamon ja nyt olisi aika tehdä kustannussopimus? Kirjan kustannussopimus on kirjailijalle sopimuksista tärkein. Tämän
Okategoriserade

Optimoi prosessit ja resurssit oikein

Työskentely yrityksessä kuin yrityksessä on toisinaan hyvin kiireistä, on lankoja vedettävänä ja samaan aikaisesti usea pallo pidettävänä ilmassa. Kuinka
talous ja kulttuuri

Kirjamyynnille ei näy loppua

Vaikka internetin, e-kirjojen ja kaikkinaisen sähköisen tietotulvan on jo vuosia epäilty tappavan sukupuuttoon perinteinen paperikirja, ei paperille painettu sana
talous ja kulttuuri

Uusi trendi kirjallisuuden alalla: joukkokustannus

Kirjallisuudella on Suomessa isot markkinat. Vuonna 2016 kirjallisuuden nettomyynti oli lähes 240 miljoonaa euroa, josta painetun kirjallisuuden osuus oli
talous ja kulttuuri

Suomen kulttuuri vientituote maailmalla

Suomi ei toistaiseksi ole ollut kovin tunnettu maailmalla kulttuuriosaamisestaan. Suomalaiset maailmantähdet ja brändit ovat tyypillisesti edustaneet urheilua tai insinööritieteitä.
talous ja kulttuuri

Mitä on ya-kirjallisuus?

Lyhenne YA-kirjallisuus juontaa nimensä sanoista young adult, nuoret aikuiset. Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan ja John Greenin elokuviksikin asti päätyneiden kirjojen
Suomalaisista kustantamoista

Ihanne maailmassa

Suomalaiset ovat kovin etuoikeutettuja monessa suhteessa. Meillä on tasokas ja maksuton ala- ja korkeakoulu -järjestelmä, toimiva terveydenhuolto, turvallisuus verkosto,
Okategoriserade

Kauniit tunikat joka tilaisuuteen

Tunika oli yleinen vaate jo antiikin Kreikassa ja Roomassa. Se oli erityisesti miesten käyttämä ja sen pituus määräytyi käyttäjän
Suomalaisista kustantamoista

Suomen kulttuurihistoria yksissä kansissa

Itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuosi lähestyy. Sata vuotta itsenäisyyttä on merkittävä juhlan aihe koko Suomen kansalle ja tulee näkymään monella tavoin